Modernin myynnin oppikoulu, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen

Mikä dista?

Yrityksemme on huhtikuussa 2014 perustettu kovassa kasvussa oleva, Suomen ensimmäinen etämyyntiyhtiö.

Tekijämme ovat oppimishaluisia ja ennakkoluulottomia, itsensä kehittämisestä kiinnostuneita. Autamme oppimaan myynnin salat näin tukien jokaisen tekijän ammatillista kehitystä tulevaisuudessa. 

 Ihmiset?

Työyhteisö koostuu noin neljästäkymmenestä kauppatieteiden, liiketalouden ja materiaalitekniikan opiskelijasta sekä puolesta tusinasta ikinuoria toimihenkilöitä. Pisimpään meillä viihtyneet ovat aloittaneet työuransa lähes samaan aikaan Distan alkuräjähdyksestä – olkoon se yhtenä merkkinä ainakin hyvästä ilmapiiristä, reilusta palkkauksesta ja siitä, että täällä tehdään monta asiaa oikein.

Meillä viihtyy oppimishaluiset ja ennakkoluulottomat ihmiset. Ihmiset, jotka ovat ja kiinnostuneita kehittämään itseään ja oppimaan myynnin salat. Näistä taidoista on hyötyä missä tahansa tehtävässä tulevaisuudessa. 

Juha Eisto, Operations Manager

Hae meille töihin

Mikäli mielenkiintosi heräsi ja uskot selviäväsi vilkkaiden työkavereiden kanssa fiksusta ja kehittävästä duunista, tsekkaa avoimet paikkamme ja laita hakemus tulemaan.

Lisätietoa saat kussakin työpaikkailmoituksessa kerrotulta henkilöltä.

Distan takana on mm. tamperelaisia sarjayrittäjiä. Duunipaikan lisäksi saat myös pääsyn moniyrittäjien ekosysteemiin ja sitä kautta korvaamattoman verkoston sekä raudanlujaa ja työmarkkinoilla arvostettua työkokemusta!